Coco tepasteli taloon

Meillä on uusi perheenjäsen:


Mittelspitztyttö Gyanta's Finest Quality alias Coco. Hän on sijoituksessa.

Lupaan laittaa pidempää postausta ihan lähipäivinä :)

Saksalainen noutajapystykorva

Reilu viikko sitten otettu video meijän kepinnoutajasta!



On se vaan aika hieno. :)

P.S. Elämme jänniä aikoja, ystävät hyvät!

Milli 14.3.2001 - 17.5.2011

Those we love don't go away,
They walk beside us every day,
Unseen, unheard, but always near,
Still loved, still missed and very dear.

Uskon, että jokainen lemmikkinsä joskus menettänyt pystyy ymmärtämään. Ei tämä ikävä koskaan minnekään katoa, mutta aika tunnetusti auttaa. Tulee päivä, jolloin Millin muistelu ei enää aiheuta järkyttävää kipua sydämessä. Sitten voin olla hyvillä mielin ja miettiä niitä kaikkia ihania hetkiä joita me yhdessä koettiin.

Olen hyväksynyt asian, mutta kuvien katselu ja asian puiminen tällä tavalla tuntuu yhä tosi vaikealta. Siksi en aio kirjoittaa tästä aiheesta sen enempää.

Se viimeinen pieni pusu mun käteen ehkä kertoi, että tein oikean ratkaisun. Mun pieni kulta.

Näin kun onnellisina, voimme elää hunningolla

Ei ole turhan helppoa ottaa kuvia otuksesta joka helistinlelun saadessaan alkaa juosta ympäri pihaa tuhatta ja sataa...

Muutoksia ilmassa

Zorron elämässä tulee tapahtumaan lähiaikoina radikaaleja muutoksia. Hän ei enää pääse pissalle takapihalle pelkällä ovenavauksella. Hänen pitää sietää enemmän outoja ääniä. Hän joutuu olemaan päivisin ypöyksin. Hänen pitää tottua kaupungin vilinään.

Hän muuttaa kerrostaloon.

Toukokuun alussa meidän olisi siis tarkoitus raahata luumme aivan Turun keskustaan. Lenkit tehdään tulevaisuudessa aurajokirannassa. Tämä tulee luultavasti olemaan Zorrolle kova paikka! Vaikka olemme tähänkin asti asuneet n. 3 km päässä keskustasta, on kaupungin ytimessä liikenne silti huomattavasti vilkkaampaa. Omakotitaloasumisessa on todellakin ne omat hyvät puolensa.

Silti uskon, että me tullaan pärjäämään ihan hyvin. Poikaystäväni muuttaa meidän kanssa ja se on varmana Zorrollekin mukavaa, kun ei enää tarvitse ravata kahden asunnon välillä :) Lisäksi Zorbaksen bestis, siskoni italiaano Hupi, asuu sitten ihan vieressä niin pojat voivat treffata kenties useamminkin. Ja täällä kotikotonakin tullaan sitten varmasti aikaa vielä viettämään, koska tänne jää Milli.

Millipalleroinen
Milli on ensimmäinen oma koirani. Hän täytti maaliskuussa 10 vuotta. Milliä ei varmasti saa kirveelläkään pois tästä talosta. Luulen sen nauttivan silmittömästi siitä, että Zorro lähtee muualle ja hän saa taas kaiken huomion itseensä. Lisäksi Milgersson pääsee taas päivisin vanhempieni työpaikalle, eikä näin ollen joudu olemaan yksin. Luulenpa silti, että me tullaan Millin kanssa näkemään ihan yhtä paljon kuin ennenkin, koska en vaan pysty kuvittelemaan että jättäisin sen kokonaan vanhempieni huomaan. Minun ihana pieni palleroni

Pelkään ehkä eniten sitä, miten Zorro tulee suhtautumaan rappukäytävästä kantautuviin ääniin. Ei ole liian hauskaa jos aina alkaa kauhea mekkala kun joku painaa ulkopuolella oven kiinni. Zorro ole yksinään järin räksyttävää sorttia (toisin kuin Milli), mutta kun joku toinen aloittaa niin varmasti se matkii perässä (ihme putkiaivo!!). Tässäkään tilanteessa ei ehkä auta muu kuin odotella, mitä tuleman pitää.

Itselläni alkaa nyt vielä kaiken lisäksi rankka pääsykokeisiin lukeminen. Pieniä keskittymisongelmia on havaittavissa, mielessä kun pyörii nyt vähän toisenlaiset asiat... Mutta pakko vaan painaa. Jeejee!

Nenäpunkkisankari uhoaa

Totesin vanhan ulkoasun olleen turhan synkkä näin kevättä ja kesää kohti mentäessä, joten vaihdoin taustan astetta värikkäämpään versioon! Vaan oisko tää kuitenkin liian hempeä sävy meidän kovalle kundille? Naah.. En usko. Ja tulipahan taas yksi ilta todistettua ettei Zorbas edes ole niin kovis kuin antaa olettaa.

Haluan muuten nyt ensin mainita, että kiitos teille kivoille lukijoiksi ilmoittautuneille, myönnetään että tuntuu mukavammalta kirjoittaa seitsemälle kuin yhdelle tai kahdelle :)

Vaan tosiaan. Me saatiin taas kevätpäivien ratoksi nenäpunkkireseptit molemmille taloudessa asuville koirille. Pari viikkoa sitten, aivan tavallisen rauhallisena koti-iltana, Zorro joutui ikäänkuin paniikkikohtauksen omaiseen tilaan ja alkoi hulluna ryystämään (reverse sneezing, onko tuttua? Katso video YouTubesta). En ole koskaan nähnyt Zorroa sellaisena, koko koira oli aivan jäykkä. Sain kohtauksen sitten loppumaan peittämällä sieraimet. Koska nenäpunkit on meillä hoidettu jo kerran aikaisemminkin pois, osasin arvata mistä on kyse. Nenäpunkin olemassaoloahan ei voida sen kummemmin tutkia, eläinlääkäriltä saadaan resepti lääkkeeseen ja katsotaan loppuuko ryystäminen siihen. Meillä se nyt ainakin näytti loppuneen. Koirakavereita vaan ei saa treffata näiden 20 päivän aikana, tuo pirun punkki kun leviää ja uusiutuu helposti.

Zorbas on kyllä saanut taas päähänsä kaikenlaisia nerokkaita ideoita. Samalla kadulla asustaa nuori ja energinen airedalenterrieri, jolle Zorrolla on tapana näyttää tunteensa varsin avoimesti haukkumalla hänet lyttyyn. No, kerrankos tuo ärrieri osuu samaan aikaan lenkille kun Zorro on pihalla, jolloin tämä supermies loikkaa kevyesti aidan yli ja lähtee uhoamaan itseään viisi kertaa isommalle turrille. Se tunne, kun kuulee oman koiransa huutavan jossain kaukaisuudessa, on vaan jotain ihan hirveää. Kun sitten juoksen sinne kadulle ja huomaan Zorron raivoavan kahden metrin päässä itse kohteesta, huudan sitä niiiin kiukkuisena luokseni - ja se tulee! Matalana jolkottaen ja korvat luimussa. Ilme just sellainen "ääää sorisorisorisori". Sitten se kellahtaa jalkojeni päälle. Turhahan sitä enää siinä vaiheessa on torua. Osasin oikeastaan vaan olla helpottunut siitä, että Zorbas tuli niinkin helposti takaisin. Ihan oikeasti, niin koomisen suurella egolla varustettu pikkukoira ettei toista. Vaan kyllä on joskus saatu olla ihan tosissaan sydän syrjällään tuon puolesta; kerran sankari päätti lähteä yömyöhään juoksemaan rusakon perään. Huh huh. Ja pommeilla ei muka ole juurikaan riistaviettiä? No, Zorro ainakin luultavasti lähtisi jahtaamaan vaikka peuraa.

Ollaan me käyty juoksentelemassa tuolla kentilläkin, alla muutama kuva siitä. Ihanaa kun lumet alkaa vihdoinkin sulaa niin päästään liikkumaankin paljon monipuolisemmin ja tekemään ihania pitkiä lenkkejä.

Heh, rähjänen riehunut rakki :) Pitää ottaa trimmikuvakin joskus!




Tais olla vähän kylmä noista syväjäätyneistä sormista päätellen! Mutta ainakin Zorro paksupää siinä söpönä edustaa.

Moi! Ketä sää oot?

Me ollaan Suvi ja Zorro!

Blogia kirjoittaa siis huhtikuussa 19 vuotta täyttävä abiturientti Turusta. Olen ihmisenä melkoinen nautiskelijatyyppi, joka saadessaan tämänkaltaisen projektin kirjoittelua vaille valmiiksi jättää sen helposti niille sijoilleen odottamaan "myöhempää käyttöä". En siis voi taata, että jaksaisin kirjoittaa koirani blogia joka päivä. Tai joka viikko. Tai edes joka kuukausi. Voi olla, että kirjoitan vain silloin kun mieli oikeasti tekee jakaa ajatuksia Zorrosta tai jostain muusta aiheesta. Saa katsoa miten voimat ja aika riittävät ja miten tehokkaasti Maisa ja Paavo onnistuvat potkimaan takalistolle (kiitos vaan Maisalle ;)).

Zorro on 1.11.2008 syntynyt poikakoira. Kotoisin hän on Suonenjoelta, jossa kasvattaja Marika huolehti Zorrosta ja sen kahdesta sisaruksesta niiden ensimmäiset kahdeksan elinviikkoa. Uudenvuoden jälkeen haettiin Zorbas kotiin, ja siitä meidän yhteinen taival lähti! Marikaa haluan kiittää heti alkuun Suonenjoelta saamastani ihanasta pehmeästä pikkukoirasta, joka on täysin onnistunut valloittamaan sydämeni.


Zorbas on loistotyyppi. Hänellä on epäilemättä vilkkain seikkailijaluonne mitä tiedän. Kun Zorro menee se ei meinaa, ja silloin saa kaikki risut ja männynkävyt väistyä pois alta. Jo pentuna Zorro vaikutti siltä kaikkein vilkkaimmalta ja sisukkaimmalta tapaukselta. Ei haitannut vaikka kokonainen chihuahualauma kaatoi hänet kumoon, ylös vaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä (ja pienet ärrimurrit siihen päälle). Aikamoiseksi jäystäjäksi ja päällepäsmäriksi Zorro osoittautuikin kun päästiin kotiin, hetken jo ehdin miettiä että minkähänlaisiin seikkailuihin tässä vielä joudutaan. Kuitenkin hyvin nopeasti Zorbas ymmärsi, ettei kaikkea liikkuvaa kuulu purra ja ettei maailma kaadu vaikka hän jäisikin hetkeksi yksin kotiin. Luulen, että pikku Milli-koira toimi hyvänä opettajana Zorrolle. Ja toimii kyllä vieläkin, aika pihalla olisi poikaraukka ilman vanhaa ja viisasta :)


Meillä on kuitenkin vielä kahden vuoden jälkeenkin rutkasti työsarkaa joissakin asioissa, esimerkiksi hihnassa kävelyssä. Zorron mielestä kun on kaikkein parasta juosta 10 metrin päässä minusta ja huidella muutenkin ties missä. Koettu on lisäksi mm. se, että vastaantulijoiden kangaskassit tai lapaset saavat kyytiä kun Zorro päättää napata kiinni jostain irtaimesta! Voin syyttää näistä käytösmalleista vain itseäni, sillä olen esimerkiksi vahvistanut Zorron lapasvimmaa ajattelematta siitä mahdollisesti koituvia seurauksia. Ehkä tämä blogi osaksi motivoi myös itseäni opettamaan Zorrolle uudelleen hihnakäyttäytymisen ABC:n, sillä edessä on lähitulevaisuudessa muutto kerrostaloon opiskeluiden takia. Ulkoilumaasto ei välttämättä tule olemaan niin vapaa ja koiraystävällinen kuin täällä.



Zorrolta leikattiin pallit elokuussa 2010 minun tahdostani. Hormonit tuntuivat jylläävän niin että se aiheutti kovasti stressiä Zorrolle. Kastrointi helpotti sisälle pissaamisen osalta välittömästi ja rentoutuminen aktiviteettien jälkeen käy nykyään nopeammin. Zorbas myös ottaa asiat yleisesti lunkimmin. Ei ainakaan tarvitse miettiä niitä ihania naisia siellä jossain... Kastraatio oli meille todella hyvä ratkaisu ja olen tyytyväinen sen tuloksista!

Luulen, että esittelyt olivat nyt tässä. Jatkossa tulen laittamaan kuvia ja videoita jotka toivottavasti havainnollistavat, millainen heppu Zorbas oikeasti on. Kysyä saa aina ja palautetta otan ilomielin vastaan. Toivottavasti viihdytte!

P.S. En yritä inhimillistää koiraani kutsumalla sitä "häneksi", se on vain pinttynyt tapa jolle on vaikea tehdä mitään. Koittakaa kestää. ;)