Nenäpunkkisankari uhoaa

Totesin vanhan ulkoasun olleen turhan synkkä näin kevättä ja kesää kohti mentäessä, joten vaihdoin taustan astetta värikkäämpään versioon! Vaan oisko tää kuitenkin liian hempeä sävy meidän kovalle kundille? Naah.. En usko. Ja tulipahan taas yksi ilta todistettua ettei Zorbas edes ole niin kovis kuin antaa olettaa.

Haluan muuten nyt ensin mainita, että kiitos teille kivoille lukijoiksi ilmoittautuneille, myönnetään että tuntuu mukavammalta kirjoittaa seitsemälle kuin yhdelle tai kahdelle :)

Vaan tosiaan. Me saatiin taas kevätpäivien ratoksi nenäpunkkireseptit molemmille taloudessa asuville koirille. Pari viikkoa sitten, aivan tavallisen rauhallisena koti-iltana, Zorro joutui ikäänkuin paniikkikohtauksen omaiseen tilaan ja alkoi hulluna ryystämään (reverse sneezing, onko tuttua? Katso video YouTubesta). En ole koskaan nähnyt Zorroa sellaisena, koko koira oli aivan jäykkä. Sain kohtauksen sitten loppumaan peittämällä sieraimet. Koska nenäpunkit on meillä hoidettu jo kerran aikaisemminkin pois, osasin arvata mistä on kyse. Nenäpunkin olemassaoloahan ei voida sen kummemmin tutkia, eläinlääkäriltä saadaan resepti lääkkeeseen ja katsotaan loppuuko ryystäminen siihen. Meillä se nyt ainakin näytti loppuneen. Koirakavereita vaan ei saa treffata näiden 20 päivän aikana, tuo pirun punkki kun leviää ja uusiutuu helposti.

Zorbas on kyllä saanut taas päähänsä kaikenlaisia nerokkaita ideoita. Samalla kadulla asustaa nuori ja energinen airedalenterrieri, jolle Zorrolla on tapana näyttää tunteensa varsin avoimesti haukkumalla hänet lyttyyn. No, kerrankos tuo ärrieri osuu samaan aikaan lenkille kun Zorro on pihalla, jolloin tämä supermies loikkaa kevyesti aidan yli ja lähtee uhoamaan itseään viisi kertaa isommalle turrille. Se tunne, kun kuulee oman koiransa huutavan jossain kaukaisuudessa, on vaan jotain ihan hirveää. Kun sitten juoksen sinne kadulle ja huomaan Zorron raivoavan kahden metrin päässä itse kohteesta, huudan sitä niiiin kiukkuisena luokseni - ja se tulee! Matalana jolkottaen ja korvat luimussa. Ilme just sellainen "ääää sorisorisorisori". Sitten se kellahtaa jalkojeni päälle. Turhahan sitä enää siinä vaiheessa on torua. Osasin oikeastaan vaan olla helpottunut siitä, että Zorbas tuli niinkin helposti takaisin. Ihan oikeasti, niin koomisen suurella egolla varustettu pikkukoira ettei toista. Vaan kyllä on joskus saatu olla ihan tosissaan sydän syrjällään tuon puolesta; kerran sankari päätti lähteä yömyöhään juoksemaan rusakon perään. Huh huh. Ja pommeilla ei muka ole juurikaan riistaviettiä? No, Zorro ainakin luultavasti lähtisi jahtaamaan vaikka peuraa.

Ollaan me käyty juoksentelemassa tuolla kentilläkin, alla muutama kuva siitä. Ihanaa kun lumet alkaa vihdoinkin sulaa niin päästään liikkumaankin paljon monipuolisemmin ja tekemään ihania pitkiä lenkkejä.

Heh, rähjänen riehunut rakki :) Pitää ottaa trimmikuvakin joskus!




Tais olla vähän kylmä noista syväjäätyneistä sormista päätellen! Mutta ainakin Zorro paksupää siinä söpönä edustaa.